sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Tekojen aika on nyt!

Hoitajapula koskettaa edelleen akuutisti koko maatamme. Mitä hallituksessa ja eduskunnassa on tehty hoitajapulan poistamiseksi? Ei enää riitä, että pidetään kauniita puheita siitä, kuinka hoitajamitoituksista täytyy pitää kiinni, jos käytäntö on toinen. 

Siis itsellä on rehellisesti sellainen olo, että asian vaan annetaan olla ja katsotaan, mitä tapahtuu. Olenko ainut, josta vaan tuntuu siltä, että asialle ei oikeasti tehdä mitään.

Minun mielestäni paras tapa hoitaa tätä asiaa, on laittaa työpaikoilla asiat kuntoon niin, että työntekijät jaksavat siellä olla, eivätkä uuvu ja kaikkoa muihin tehtäviin. Hyvä palkkakaan ei estä uupumasta, vaikka palkkataso onkin saatava vastaamaan työn kuormittavuutta. 

Tekojen aika on nyt.  








keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Ehdotukseni hoitajapulan poistamiseksi

Hoitajapula koskettaa akuutisti koko maata ja pääkaupunkiseutua. Tämä ei voi jatkua samanlaisena. Tilanne on monin paikoin kestämätön. 

On hälyyttävää, että miltei jokainen alle kolmekymppisistä hoitajista on miettinyt jo alan vaihtoa.
https://yle.fi/uutiset/3-12092208

Tämä kertoo paljon siitä, että työoloja ei olla saatu monilla paikoilla sellaisiksi, joissa hoitajat sitä jaksavat tehdä. Väitän, että työoloja parantamalla saadaan positiivisia muutoksia aikaan. Kyse onkin siitä, riittääkö siihen tahtotila. 

Ehdotan, että sosiaali- ja terveydenhoitoalalla sitoudutaan seuraaviin keinoihin, että hoitajapula saadaan poistetuksi/minimiin:

Työn organisointi,
hyvä johtajuus,
työssä jaksaminen,
vaikuttaminen omaan työhön,
riittävästi työntekijöitä ja sijaisia,
palkkaus,
selkeä työnkuva,
hyvä työilmapiiri,
vakituinen työsuhde 

Toteutus? Tahtotila muutokseen.





sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Kuntavaaliehdokkaan tulee irtisanoutua vihapuheesta

Helena Petäistö nosti esille 29.1.2021 Maaseudun tulevaisuudessa Lauri Nurmen kirjoittaman, syksyllä ilmestyneen elämäkertakirjan Jussi Halla-ahosta, Jussi Halla-aho - Epävirallinen elämäkerta, Into Kustannus. 

Halla-aho käyttää nimityksiä "neekeri", "ählämi" sekä juutalaisten kansanmurhasta, holokaustista, nimitystä "holohölinä". Kenestäkään ihmisestä tai kansanryhmästä ei tule käyttää tuollaisia nimityksiä ja varsinkin vaikuttavassa asemassa olevalta henkilöltä tulee vaatia vieläkin tiukempaa seulaa siinä, mitä voi sanoa.

Demokraatti 15.10.2020 kirjoittaa seuraavaa:"Halla-aho kuului Suomen Sisun hallitukseen aikana, jolloin järjestö jakoi juutalaisvastaista sisältöä ja sisulaisten lukupiirissä perehdyttiin muun muassa Hitlerjugend-ideologi Helmut Stellrechtin teokseen Usko ja teot vuodelta 1938.

"Juutalainen on epärehellinen. Hän on sellaiseksi syntynyt ja pysyy läpikotaisin luihuna. --Hänen juurimisensa pois Saksasta on ylin laki." Stellrecht kirjoittaa kirjassaan."

Pidän Halla-ahoa älykkäänä ja viisaana poliitikkona. Senvuoksi onkin ihmeellistä, että hän ei ole näistä sanomisistaan irtisanoutunut. En ainakaan itse muista sellaista nähneeni ja kuulleeni. Tässä jää epävarmuuteen siinä, ajatteleeko Halla-aho edelleen näin kuin aikaisemmin vai onko muuttanut ajatteluaan. Vai onko tarkoituskin, imagon kannalta, että ihmiset jäävät tästä epätietoisuuteen.

Entä mikä on perussuomalaisten kanta juutalaisiin ja holokaustiin? Asia on merkityksellinen jo siksi, että kaikelle antisemitismille ja vihapuheelle tulee olla ehdoton stoppi. Ei koskaan enää. 

Tulevilta kuntavaaliehdokkailta olisikin hyvä vaatia irtisanoutumista kaikesta antisemitismistä sekä rasismista. 

"The Holocaust did not begin with killing, it began with words."



torstai 21. tammikuuta 2021

Vieläkin Helsinki- lisästä

Kotihoidon tuen päälle maksettava Helsinki- lisä on saatava takaisin! Oli todella väärin ja pidemmän päälle ajattelematonta poistaa se.

Nykyisin kotihoidontuen Helsinki- lisää saa kahteen ikävuoteen saakka, mutta jatkossa sitä myönnettäisiin vain yhteen ikävuoteen asti 1.6.2021 alkaen. Kyseessä on merkittävän lisän poistaminen, sillä Helsingissä on niin kallista asua jo muutenkin.

Lisännee lapsiperheköyhyyttä Helsingissä. Entä kuinka päiväkodit pystyvät ottamaan lisää lapsia? Laatu päiväkodeissa ei saisi kärsiä lasten mahdollisesta lisääntymisestä niissä ( Yle 12.11.2020 ). Saadaanko riittävästi koulutettua väkeä päiväkoteihin töihin, kun nyt jo on vaikeuksia pätevän henkilökunnan saamisessa.

Professori Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa 21.3.2012 Suomen kuvalehdessä mm seuraavaa:"Tutkimusten mukaan liian varhaiset ryhmäkokemukset voivat vahingoittaa lapsen stressinsietokykyä. Asia on merkityksellinen siksi, että stressinsietokyky kehittyy kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana ja tuo taso säilyy aikuisenakin." Aikuisiässä hyvä stressinsietokyky on yksi olennainen tekijä, että jaksaa nykypäivän työelämän vaatimuksia. 

Myös lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen on sen kannalla, että alle 3- vuotias ei tarvitsisi varhaiskasvatusta. Hän toteaa että "...mitä pienempi lapsi on, sitä rajallisempi on hänen kykynsä luoda ja ylläpitää useita samanaikaisia kiintymyssuhteita ( Suomenmaa 4.3.2017 )."

Kotihoidon tuen päälle maksettava Helsinki- lisä lisää valinnanvapautta niiden perheiden osalta, joilla on mahdollisuus hoitaa lapsiaan kotona. Kuitenkaan ei ole tarkoitus luoda vastakkainasettelua varhaiskasvatuksen ja kotona hoitamisen välillä. Molempia tarvitaan. On perheitä, joilla ei yksinkertaisesti ole mahdollista jäädä hoitamaan kotiin pieniä lapsiaan. Ja on perheitä, jotka ovat tilanteessa, jossa tarvitsevat tukea lapsilleen varhaiskasvatuksessa. Perheet ovat siis ne, jotka tekevät sen valinnan varhaiskasvatuksen ja kotihoidon väliltä. Tuetaan heitä tämän valinnan tekemisessä! 



sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisemisestä

Yksinäisyys ja syrjäytyminen koskettaa kaikenikäisiä. 

Panostaminen varhaiskasvatukseen on tehokas keino köyhyyden ja syrjäytymisen torjumisessa ( KD:n kuntavaaliohjelma 2021 ). 

Lasten keskinäisten vuorovaikutustaitojen ja tunnetaitojen harjoittelu on tärkeä osa varhaiskasvatusta.

Kiusaamiseen kaikenikäisenä tulee puuttua heti! Kiusaamisesta jää usein elinikäiset arvet ja se voi yhtenä tekijänä olla laukaisemassa erilaisia psyykkisiä häiriöitä.  

https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/koulukiusaaminen-nakyy-aikuisuuden-psyykkisena-oireiluna/

Monet mielenterveyden häiriöt alkavat jo lapsena tai nuorena. Sote- uudistuksen myötä mielenterveys- ja päihdepalveluiden täytyy pysyä lähellä asiakasta. 

Seurakunnat ja järjestöt mm Helsinki Missio tekevät arvokasta työtä yksinäisyyden ehkäisemisessä. Useilla seurakunnilla on toimintamuotona ystäväpalvelu, joihin suosittelen lämpimästi menemään mukaan, jos haluaa auttaa nimenomaan jotakuta yksinäistä. Tehdään yhteistyötä seurakuntien ja muiden kolmannen sektorin osaajien kanssa. 

Jokainen meistä voi ystävällisesti tervehtiä naapuria, vaihtaa muutaman sanan, lähettää postikortin tai soittaa läheiselle. 

Lapsiperheköyhyys aiheuttaa syrjäytymistä. Jos perheellä ei ole varaa lasten ja nuorten harrastuksiin ja älykännyköihin, lapsi ja nuori voi jäädä kaveripiirin ulkopuolelle ja tämä aiheuttaa yksinäisyyttä. Ja yksinäisyys lisää syrjäytymisriskiä. 

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90826/URN_ISBN_978-952-245-6908.pdf?sequence=1

Syrjäytymistä voi ehkäistä myös hyvällä asuntopolitiikalla. Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on aivan liian kallista asua. Helsinkiin tulee saada riittävästi edullisia asuntoja.

Tässä hajanaisesti jälleen ajatuksia yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä. Pidetään näitä asioita esillä ja toimitaan kukin omien mahdollisuuksien ja kykyjemme mukaan näiden asioiden ehkäisemiseksi. Vaikkapa näin mielipiteen välityksellä. 

                                      








tiistai 5. tammikuuta 2021

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä syrjäytymisen ehkäisemisestä

Kuntien tärkeimpiä tehtäviä on varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen järjestäminen ( KD:n kuntavaaliohjelma 2021 ).

Ryhmäkoot eivät saa kasvaa päivähoidossa ja peruskoulussa. Aikuiselle ei jää aikaa tutustua lapsiin yksilöllisesti ja tämä luonnollisesti vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kuitenkin lapsen ja nuoren tulee kasvaa ja kehittyä turvallisessa vuorovaikutuksessa aikuisten kanssa. Päivähoidossa ja koulussa on huolehdittava työntekijöiden riittävyydestä ja jaksamisesta. Tärkeää on myös ylläpitää ja kehittää koulun ja kodin välistä kasvatuskumppanuutta yhdessä oppilaiden vanhempien kanssa.

Syrjäytymistä ehkäistään hyvällä koulutuksella. Pidetään huoli, että jokainen nuori peruskoulun jälkeen pääsee jatko-opintoihin joko ammattikouluun tai lukioon. 

Luodaan jokaiselle lapselle ja nuorelle ainakin yksi harrastusmahdollisuus kodin ulkopuolella.

Panostetaan ehkäisevään lastensuojelutyöhön ja varhaiseen puuttumiseen.

Luin THL:n julkaisun Lapsi kasvaa kunnassa - miten kunta voi tukea lasten hyvinvointia ja vähentää syrjäytymisen riskejä. Vaikka julkaisu on vuodelta 2012, niin tietyt asiat ovat ja pysyvät vankkumattomina. Julkaisusta seuraavaa tähän loppuun: 

"Vaikeina taloudellisina aikoina on kiusaus säästää myös neuvolassa, päivähoidossa, koulussa ja oppilashuollossa. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että hyvin toimiessaan juuri nämä palvelut tukevat lasten ja nuorten kasvua sekä perheiden pärjäävyyttä ja vähentävät nuorten syrjäytymisen riskejä. Viisasta kuntapolitiikkaa on kehittää kaikkien lasten palveluja ja saada ne toimimaan yhteistyössä keskenään ja vanhempien kanssa. Vankan tutkimusnäytön mukaan sijoittaminen lasten ja nuorten hyvinvointiin on taloudellisesti tehokasta." 

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/90826/URN_ISBN_978-952-245-6908.pdf?sequence=1

Yksikin lapsen ja nuoren syrjäytyminen on liikaa! 


Tässä videossa joulukuulta pienten lasten hyvinvointiasioita. 
Nykyisin kotihoidontuen Helsinki- lisää saa kahteen ikävuoteen saakka, mutta jatkossa sitä myönnettäisiin vain yhteen ikävuoteen asti. 
Lisää videoitani KD kuntavaaliehdokas Mirja Kolehmainen- facebook sivulla:



Kiusaamisen ehkäiseminen kuuluu kaikille!








sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Työntekijöiden jaksamisesta

Nykypäivän työelämä on aina vaan entistä hektisempää ja vaativampaa. Moni työelämässä oleva joutuu tekemään työtään oman jaksamisensa rajoilla. Työntekijöiden jaksamiseen on tärkeä puuttua ajoissa jo ennen pitkäaikaisia sairauslomia. Tässä esimiehet ovat avainasemassa, millaista työkulttuuria työpaikoilla pidetään yllä. Pelolla johtamisen soisi olevan jo mennyttä aikaa. Se ei todellakaan pidemmän päälle palvele ketään. Sen sijaan peloton työilmapiiri, jossa on tilaa myös epäonnistumisille ja virheille, on tärkeää. Hyvään työilmapiiriin voi toki jokainen vaikuttaa omalla käytöksellään. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta jokainen voi käyttäytyä ammatillisesti toinen toisiaan kohtaan. 

Työpaikkakiusaamiseen tulee puuttua heti!

Tyytyväisyyttä omaan työhön lisää, jos siihen voi itse jollain tavalla vaikuttaa.

Toimivat luottamusmiehet sekä työnohjaus tarvittaessa kuuluvat olennaisena osana hyvää työpaikkaa.

On hyvä tehdä ja löytää niitä asioita ja harrastuksia, joista itse pitää ja jotka rentouttavat ja virkistävät työpäivän jälkeen ja viikonloppuisin. Se, että töiden jälkeen jaksaa tehdä muutakin kuin vaan olla tv:n äärellä ja nukkua, on tärkeää. 

Hyvinvoiva työntekijä on työpaikan yksi parhaista mainosvalteista!

             

   
        



Näkökulmia omaishoitajien lomista

Omaishoitajat tekevät äärimmäisen arvokasta työtä ja monet vielä joko oman työnsä lisäksi tai kokopäiväisesti. Omaishoitaja on usein henkilö, joka ei katso todellakaan omaa etuaan, vaan toisen parasta. Kaikista meistä ei ole omaishoitajiksi. Se on vaativaa. Kaiken lisäksi omaishoitajat säästävät paljon yhteiskunnan kuluja hoitaessaan omaistaan.

Omaishoitajille lakisääteiset vapaat ovat maksimissaan vain 3 vrk/kk. Tällöin omainen on usein kaupungin lyhytaikaishoidossa. Kaikki eivät kuitenkaan halua omaistaan hoivakotiin, jolloin hoito voidaan järjestää ostopalveluna kotona. Mutta tällöin loma kuitenkin supistuu maksimissaan 1,5 vrk/kk. Tämä pitäisi ehdottomasti saada muutetuksi. Nykyään omaishoidossa hoidettavalle on mahdollisuus saada 3 vrk pidempi intervallijakso laitoshoidossa. Tälläisessa tapauksessa pitäisi olla mahdollisuus valita hoito myös ostopalveluna kotiin palvelusetelillä. 

Omaishoitajien lomien osalta ei tulisi olla mitään rajoitusta, missä ajassa ne käytetään, kunhan ne olisi vuoden sisällä käytetyt. Lisäksi omaishoitajat tarvitsevat jaksaakseen enemmän lyhytaikaista vapaata, jotta he pääsevät vaikkapa ulkoilemaan.

Pidetään huolta omaishoitajien jaksamisesta!






perjantai 1. tammikuuta 2021

Vaaliteemani Helsingissä

 


Minusta

Olen 52- vuotias helsinkiläinen. Helsingissä kirjani ovat olleet vuodesta 1995, vaikka välillä opiskelin kotikaupungissani Savonlinnassa koulunkäyntiavustajaksi 1990- luvulla. Olen myös yo- merkonomi ja lähihoitaja. Lähihoitajan, lastenhoitajan keikkatöitä ja sijaisuuksia olen viimemmäksi tehnyt. 

Olen naimisissa. Mieheni on omaishoitajana iäkkäälle äidilleen, joka asuu täällä meillä kotona. 
Pidän elokuvista ja uimisesta sekä kerään paperinukkeja ja niihin liittyen pidän blogia ja samanaiheisia facebook- sivuja.

Olin KD:n ehdokkaana myös vuoden 2017 kuntavaaleissa Helsingissä, tuolloin sitoutumattoman ehdokkaana. Nykyään kuulun KD:hen. 

Minä

     
ja virallinen vaalikuva


Tervetuloa kuntavaalisivuilleni!

Olet lämpimästi tervetullut kuntavaalisivuilleni!

Olen Kristillisdemokraattien ehdokkaana kesän 2021 kuntavaaleissa. 


Äänestyspäivät ovat seuraavat: 

- ennakkoäänestys kotimaassa: 26.5 - 8.6.2021              

- ennakkoäänestys ulkomailla: 2.6 - 5.6.2021         

- vaalipäivä 13.6.2021

                    















Hallituksen aikaansaamat hyvät asiat

  Nyt puhutaan niin paljon ainoastaan, että hallitus kyykyttää köyhiä ja leikkaa jo valmiiksi huono-osaisilta. Olen toki itsekin huolissani ...