perjantai 17. maaliskuuta 2023

Nämä ovat arvovaalit


Eduskuntavaaleihin on enää lähes tarkalleen kaksi viikkoa aikaa. On tärkeää, että Suomea johtaa seuraavalla hallituskaudella vastuullinen joukko päättäjiä. Mikä puolue sitten voittaakaan vaalit, niin varmaa on, että nämä vaalit ovat suunnannäyttäjänä tulevaisuudelle. Nyt jos koskaan, on tärkeä valita ehdokkaita, joihin voi luottaa ja jotka omaavat terveen arvopohjan. Tarvitsemme päättäjiksi eduskuntaan ihmisiä, jotka ottavat vastuuta niin taloudesta kuin heikoimmista ihmisistä.

Työn vastaanottamisen ja työnteon on oltava kannattavampaa kuin tukien varassa elämisen. Omalla työllä on voitava tulla toimeen. Työssäjaksamiseen tulee puuttua mm hyvällä työnjohtamisella sekä selkeällä työnkuvalla. 

Tarvitsemme myös selkeän perhepoliittisen asennemuutoksen. Nimittäin lapsiystävällisen yhteiskunnan. On hyvä, jos vanhemmat saavat itse päättää, kuinka haluavat omia lapsiaan hoidettavan. Kotihoidon tulee olla varteenotettava vaihtoehto varsinkin alle 3- vuotiaiden lasten hoidossa. On paljon tutkimusnäyttöä siitä, kuinka päiväkotien isot ryhmät ja vaihtuvat aikuiset eivät sovi varsinkaan näin pienille lapsille. Kannattaa kuunnella herkällä korvalla, mitä varhaiskasvatuksen ammattilaisilla on sanottavaa monin paikoin kriisiytyneeseen tilanteeseen päiväkodeissa. 

Otan tähän Konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan Sari Kuminin blogikirjoituksen siitä, mitä korjausehdotuksia hänellä on tähän tilanteeseen. Sari Kumin on myös KD:n eduskuntavaaliehdokas Helsingistä. 


Mm abortti ja eutanasia ovat asioita, joista tulisi olla aina aikaa keskustella. Jukka Sariolalla on koskettavaa kerrottavaa kirjoissaan elämästä vammaisena meille kaikille enemmän ja vähemmän terveille ihmisille.
"Kelpaako vain terve ja tehokas ihminen tämän päivän yhteiskunnalle? Jos siihen pyritään, ajaudutaan mahdottomuuteen, sillä epätäydellisyys on olennainen osa ihmiselämää."
- Jukka Sariola #Hyväosainen #vammaisuus #oikeuselämään

Sanotaan, että yhteiskunta on niin vahva, kuin sen heikoin lenkki. Heikoimmista huolehtiminen onkin yksi tärkeimpiä tehtäviä yhteiskunnassamme. Jokaisen on päästävä ajoissa hoitoon ja vaikkapa mielenterveyspalvelujen on oltava saatavana jokaiselle sitä tarvitsevalle, eikä vähiten lapsille ja nuorille. 

Uusimaalaisen eduskuntavaaliehdokkaan, Susanna Koivulan, upea kirjoitus siitä, kuinka ehdokas itse esimerkillään voi olla rohkaisuksi toiselle ehdokkaalle. Tällaista asennetta ei voi kuin ihailla.

Sunnuntaina 2.4.2023 on minulla ja sinulla tilaisuus vaikuttaa siihen, minkälaisen seuraavan nelivuotiskauden haluamme Suomen maahamme. 

Muistathan siis käyttää äänioikeuttasi! 


maanantai 6. maaliskuuta 2023

Miksi Kristillisdemokraatit eikä jokin muu puolue?

Eduskuntavaalit on vajaan kuukauden kuluttua 2.4.2023. Näissä vaaleissa mitataan myös pitkälti sitä, millaisia arvoja kukin puolue tarjoaa äänestäjilleen.

Entä mikä saa minut äänestämään juuri Kristillisdemokraattia eikä jonkun toisen puolueen ehdokasta?

Ensinnäkin itselleni on tärkeää, mitä arvoja puolue edustaa. Toki yksittäinen ehdokas on myös tärkeä, sillä ehdokkaista ja jäsenistäänhän puolue koostuu. Itselleni on tärkeää, että Suomesta löytyy puolue, joka nojaa kristillisiin arvoihin, kuten lähimmäisenrakkauteen ja samalla toisista huolehtimiseen. Ja kyllä, olen itse uskossa, ja se tuo kristilliset arvot entistä tärkeämmäksi ja läheisemmäksi itselleni. Tämän vuoksi onkin ihmeellistä, miksi niin moni uskova haluaa äänestää jotain muuta puoluetta tai muun puolueen ehdokasta kuin Kristillisdemokraattia. 

Vaalikentillä yhdeksi syyksi, miksi ei äänestetä Kristillisdemokraatteja, sanotaan se, että puolue on niin pieni. Mutta miksi ei nähdä sitä, että juuri se, että jätetään äänestämättä meitä, pitääkin puolueen pienenä.  

Toinen syy, miksi osa vierastaa Kristillisdemokraatteja on se, että moni kokee meidät uskontopuolueeksi. Kristillisdemokraateissa on meitä monia, jotka olemme uskossa. Kristilliset arvot kuuluvat kristinuskoon ilman muuta. Silti puolueena olemme mielestäni riittävän moniääninen. Meistä osa haluaa pitää erillään enemmän tai jopa kokonaan politiikan ja uskonnon. Ja se on mielestäni hyvä asia. Itse tosin kuulun, myönnän sen, heihin, jotka ajattelevat, että oma usko saa näkyä politiikassa. Itse vedän rajan siihen, että puolueena en koe, että meidän tehtävä on käännyttää ketään. Ellei sitten joku vapaaehtoisesti halua tulla näistä asioista keskustelemaan. Se on ihan eri asia silloin. 

Eutanasia ja abortti ovat asioita, joissa olen elämän puolella. Hyvä saattohoito ja kivun lievitys kuuluvat mielestäni kuolevan ihmisen perusoikeuksiin, joita tulee olla saatavana koko Suomessa. Abortista ajattelen itse niin, että haluan olla puolustamassa syntymättömän lapsen oikeutta elämään. Poikkeuksena tilanne, jossa äidin oma henki olisi vaarassa. Perheitä tulee tukea sen jokaisessa tilanteessa. Kristillisdemokraatit onkin aito perhepuolue unohtamatta yksinasuvia. 

Kristillisdemokraattien Perhepaketin 2023 löydät KD:n sivuilta:

https://www.kd.fi/tutustu/ohjelmat/

Itse olin ensimmäisen kerran sitoutumattomana KD:n ehdokkaana kuntavaaleissa 2017. Sitten kuntavaaleissa 2021 olinkin jo KD:n varsinaisena jäsenenä ehdokkaana. Kuulun siis Kristillisdemokraatteihin. 

Tämän kevään eduskuntavaaleissa olen kahden ehdokkaan tukitiimeissä; Uudeltamaalta Susanna Koivulan sekä Helsingissä Sari Kuminin tukitiimeissä. Tukitiimeissä olemisen olen kokenut mielekkäänä ja tärkeänä tapana olla vaikuttamassa KD:n menestyksen eteen. 

Kristillisdemokraateissa on näissä eduskuntavaaleissa muutenkin upeita ehdokkaita ympäri Suomea. Tästä linkistä pääset katsomaan oman alueesi KD:n ehdokkaat: 

https://vaalit.kd.fi/2023/

Tosiasia on se, että vain äänestämällä voit vaikuttaa siihen, millaisia päättäjiä seuraavalle nelivuotiskaudelle tullaan valitsemaan. Itselleni on tärkeää, että valituksi tulee ehdokkaita, joihin voi luottaa ja joilla on terveet arvot sekä vastuullisuutta asioiden hoitamisessa.

Siksi oma valintani on Kristillisdemokraatit.









Hallituksen aikaansaamat hyvät asiat

  Nyt puhutaan niin paljon ainoastaan, että hallitus kyykyttää köyhiä ja leikkaa jo valmiiksi huono-osaisilta. Olen toki itsekin huolissani ...