perjantai 14. heinäkuuta 2023

Onko meillä hallituskriisi?

 Nykyinen hallitus ( Kokoomus, Perussuomalaiset, RKP ja KD ) ei ole ehtinyt olla montaa viikkoa hallitusvastuussa, kun sen eteen on tullut koko ajan kohua kohun perään. Osa tuntuu suoranaiselta ajojahdilta, osa taas ihan aiheestakin.

Se, miksi lähdin kirjoittamaan juuri nyt, on tämä viimeisin valtiovarainministeri Riikka Purraan liitetty kohu rasismista. 

Pidän Riikka Purraa monessa asiassa hyvänä poliitikkona. Hänellä on selkeä ulosanti ja hän on muutenkin rauhallinen. Sitä erikoisempaa onkin, että juuri häneltä löytyy kirjoituksia joissa hän käyttää todella rumaa ja rasistista kieltä maahanmuuttajista. Hän on nämä vuoden 2008 kirjoitukset pyytänyt anteeksi, joten en niitä lähde toistamaan.

Uusin kohu nousi Riikka Purran blogikirjoituksesta vuodelta 2019 Maa joka taantui. 

https://riikkapurra.net/2019/03/05/maa-joka-taantui/

Blogikirjoitus on mielestäni hyvä ja aihe vakava. Kuitenkin jostain syystä siinä puhutaan "mustista säkeistä" kun tarkoitetaan musliminaisia ja heidän käyttämiään burkhia. Osa on ymmärtänyt, että "mustat säkit" viittaavat ainoastaan burkhaan. Mutta kun lukee itse blogikirjoituksen, mielestäni siinä puhutaan aivan selvästi musliminaisista, jotka käyttävät näitä burkhia. Miksi siinä ei voinut käyttää sanaa "burkha" "mustan säkin" asemasta? "Musta säkki" on alentava nimitys muuten niin hyvälle blogikirjoitukselle.

Asian tekee mielenkiintoiseksi se, että Riikka Purra ei aio pyytää anteeksi tätä blogikirjoitusta, koska ei voi lähteä pahoittelemaan heidän poliittista agendaansa.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/riikka-purra-ei-pahoittele-musta-sakki-kommenttejaan-emme-voi-lahtea-pahoittelemaan-meidan-poliittista-agendaa/c06716d6-c914-4a49-9c90-6a406bca3927

En ymmärrä, kuinka poliittiseen agendaan kuuluu sellaisten sanojen käyttäminen, joilla voi loukata muita, tässä tapauksessa musliminaisia sekä samalla muita, joille rasismi on vastenmielistä.

Aiemmin tällä viikolla valtioneuvosto julkaisi hallituspuolueiden puheenjohtajien julkilausuman, jossa irtisanoudutaan rasismista ja kaikenlaisesta ääriajattelusta. 

https://valtioneuvosto.fi/-//10616/hallituspuolueiden-puheenjohtajien-julkilausuma-11.7.2023

Kristillisdemokraatit taas vaativat konkreettisia tekoja rasismin ja antisemitismin kitkemiseksi

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000009721164.html

RKP kokousti perjantaina ja jännitettiin, kaataako se samalla hallituksen, vaan näin ei toistaiseksi vielä ainakaan käynyt. RKP pitää hallituksen tilannetta äärimmäisen vakavana ja haluaa, että pääministeri Orpo käy keskustelun hallituspuolueiden puheenjohtajien kanssa ja tämän jälkeen RKP sekä ruotsalainen eduskuntaryhmä tulevat jatkamaan asian käsittelyä.

https://sfp.fi/fi/artikkelit/ruotsalaisen-eduskuntaryhman-ja-rkpn-kannanotto-tamanhetkisesta-poliittisesta-tilanteesta/

Onko siis meillä hallituskriisi? Hallitus olisi varmasti toimintakykyinen ja pääministeri Orpo on jossain lehtiotsikossa sanonut että kun heille edes annettaisiin mahdollisuus. Mutta niinkuin puolueissa myös hallituksessa ei voida yksistään luottaa hyvän hallitusohjelman varaan, vaan kaikkea ohjaa väkisinkin omat arvot. 

Jos jo lähtökohtaisesti Perussuomalaiset ilmoittavat agendakseen maahanmuuttopolitiikan, jossa voi kritisoida maahanmuuttajia puhumalla heistä "mustina säkkeinä" niin mitä se tulee olemaan jatkossa? Perussuomalaisissa on hyviä poliitikkoja, mutta itse vierastan heidän tätä liian maahanmuuttokriittistä politiikkaansa sekä ronskia ja paikoin rumaa kielenkäyttöä. Nyt he ovat hallituspuolueessa, joten sitä enemmän tulee osoittaa kunnioitusta kaikkia kansalaisia kohtaan.

Mielestäni tämä on vaikea tilanne. Vaatii todellista viisautta ja taitoa luotsata hallitus tästä eteenpäin. Toivokaamme sitä kuitenkin hallitukselle. Annetaan heille kaikesta huolimatta tuo mahdollisuus.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hallituksen aikaansaamat hyvät asiat

  Nyt puhutaan niin paljon ainoastaan, että hallitus kyykyttää köyhiä ja leikkaa jo valmiiksi huono-osaisilta. Olen toki itsekin huolissani ...