Työelämä on ollut jo pitkään kuormittavaa varsinkin sosiaali- ja terveydenhoitoalalla. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään tai paremminkin päästään entistä useammin juuri mielenterveysongelmien takia.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yha-useampi-hakee-elakkeelle-mielenterveyden-takia/9021396
Onko niin, että työntekijän stressinsietokyky on heikompi jo alkumetreillä vai vaikuttaako työssä jaksamiseen työnkuva ja se, kuinka työ on mitoitettu sekä tämän lisäksi joillain aloilla työvoimapula? Sanoisin, että aivan varmasti näillä kaikilla on merkitystä.
Stressinsietokyky on jokaisella yksilöllinen. Voiko sitä parantaa joillain keinoilla?
Päätin ottaa asiasta selvää.
Puhutaan eustressistä ja distressistä. Eustressi virittää ja energisoi ja distressi kuormittaa.
Myönteinen stressi on jopa lähellä flow tilaa.
Kuinka sitten pitää yllä eustressiä ja vähentää distressiä? Hyvä itsetuntemus on tärkeää, että tunnistaa, milloin työ ei enää tuotakaan iloa ja innostusta.
Tässä tulee avainasemaan se, kuinka työ on organisoitu työpaikalla. Työssä tulisi olla vähintään yksi riittävän pituinen tauko. Tunnettua on, että sosiaali- ja terveydenhoitoaloilla tauoista joudutaan tinkimään oman hyvinvoinnin kustannuksella. Voisiko siis työn organisoida niin, että siihen sisällytetäänkin PAKOLLINEN tauko. Ja tämä tauko olisi vähintään sen 20 minuuttia päivässä, mieluiten puoli tuntia.
Puhutaan lakisääteisestä tauosta ja mielestäni se on monessa suhteessa sanahelinää nykyajan työvaatimuksissa. Jos tauot alkavat olla pelkkiä vessataukoja, tai pahimmassa tapauksessa niitäkin pitää miettiä, pääseekö sinne vessaan, on jotain pahasti pielessä.
Todellinen ongelma on vakituisen henkilökunnan puute monissa työpaikoissa. Pidempiaikainen sijainen saattaa olla se kaikista kokenein työntekijä muiden sijaisten joukossa, jonka nyt pitää ottaa vastuuta koko osastosta tai päiväkotiryhmästä sekä neuvoa muille sijaisille kyseisen paikan työnkuva. Ei ihme, että moni uupuu.
Toinen asia ovat työpaikan ihmissuhteet ja siinä ikävimpänä ilmiönä työpaikkakiusaaminen. Työpaikkakiusaamiseen tulee puuttua heti, jos vain suinkin mahdollista. Avainasemassa on tällöin esihenkilö, tai jos esihenkilö on tämä kiusaaja, niin esihenkilön esihenkilö. Työnohjausta ei turhaan painoteta liikaa. Ja olisikin ihanne, että sitä voisi saada jo ennen kuin tilanteet kärjistyvät ikävällä tavalla.
Stressi voi myös tarttua ihmisestä toiseen, kun eläydytään toisen tunnetiloihin.
On tärkeää oppia pitämään kiinni omista rajoistaan. Tämän lisäksi nuo jo mainitsemani tauot ovat ensisijaisen tärkeitä. On voimaannuttavaa kokea työnsä ja tekemisensä merkityksellisenä.
Henkilökunnan työssäjaksamisessa avainasemassa on esihenkilö, mutta samalla myös työntekijä itse. On selvää, että moniin asioihin työntekijä ei pysty vaikuttamaan ja näin ollen olisikin tärkeää, että esihenkilö ja työntekijät käyvät avoimesti läpi oman työpaikkansa kuormittavat tekijät ja pyrkivät niihin vaikuttamaan.
Myönteinen palaute on yksi, käsittääkseni edelleen liian harvoin suomalaisessa työkulttuurissa käytetty keino pitää yllä työntekijöiden motivaatiota ja näin ollen samalla työssäjaksamista.
Erilaisia innovaatioita työntekijöiden työssä jaksamiseen jään odottamaan. Enkä nyt puhu teknologiasta ja robotiikasta, vaikka niillä onkin oma tärkeä painoarvonsa.
.png)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti