Kuntavaaliehdokkaana jo kolmansissa vaaleissa

 Mikä saa minut jo kolmannen kerran asettumaan KD:n kuntavaaliehdokkaaksi?

Hyvä kysymys, mutta itselläni siihen on itseasiassa melko selkeitä vastauksia.

Ensimmäisenä voisin mainita sen, että KD on arvoiltaan lähimpänä omia arvojani eri puolueista. KD:n arvoista rakkaimpia itselleni on se, että tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta KD pyrkii pitämään kaikista heikoimmista huolta.

En ole ollut mikään ääniharava kertaakaan, SILTI kuntavaaleissa on joka kerta ollut oma imunsa. Vaikka se teettääkin työtä - olen halunnut joka kerta kuitenkin jonkin verran panostaa vaaleihin - niin siitä saa innostusta ja tsemppiä, kun huomaa onnistuvansa jossain asiassa. On myös hyvä muistaa, että jokainen ääni on tärkeä ja juuri se sinun äänesi voi olla ratkaiseva.

Omat vaaliteemani ovat vuodesta 2017, jolloin olin ensimmäisen kerran sitoutumattomana ehdokkaana kuntavaaleissa, pysyneet lähes identtisinä joka kerta:

Lasten parissa koulunkäyntiavustajana sekä lastenhoitajana työtä tehneenä niin kouluissa kuin päiväkodeissa, minulle on tärkeää lasten ja nuorten hyvinvointi.

Nykypäivän työelämä on nykyään hektistä ja stressaavaa ja kannankin huolta työntekijöiden jaksamisesta. Mm tauot ovat tärkeä perusasia työpaikoilla, jotka eivät valitettavasti toteudu joka päivä varsinkaan sosiaali- ja terveydenhoitoalalla. Koen tärkeänä myös sen, että omaan työhön voi vaikuttaa. Selkeä työnkuva kuuluu myös työhyvinvoinnin perusasioihin.

Tänä päivänä yksinäisyys koettelee kaiken ikäisiä. Yksinäisyyden - sekä samalla syrjäytyneisyyden ehkäiseminen ovat myös osa vaaliteemojani. Itse olen toiminut Saalemin ystäväpalvelussa käymällä katsomassa vanhusta. Pidän tätä tärkeänä. Jokainen voi jotain tehdä yksinäisyyden vähentämiseksi; ystävällinen hymy, rohkaisevat sanat, voivat pelastaa juuri tuolloin toisen ihmisen päivän ja itse siitä saa hyvän mielen.

Näissä kevään 2025 kuntavaaleissa yhdeksi teemaksi halusin ottaa vielä myös mielenterveyden tukemisen. Olenkin iloinen, että toukokuun alussa vihdoin nuorten terapiatakuu astuu voimaan.

Mielenterveydestä ja psyykkisistä diagnooseista puhutaan nykyään - onneksi - avoimemmin ja se samalla hälventää stigmaa niiden ympäriltä. Pyrin omalta osaltani myös hälventämään stigmaa: kirjoitin vähän yli vuosi sitten omista mielenterveyden ongelmistani ja diagnooseistani kirjan Beautiful Stranger - Valoja ja varjoja. Kirjassa tuon esille lisäksi voimavarojani.

Olen Helsingissä kuntavaaleissa ehdolla numerolla 48. Vaikuta - käytä ääntäsi!

Stressinsietokyky avainasemassa - työssä jaksamiseen on panostettava

 

Työelämä on ollut jo pitkään kuormittavaa varsinkin sosiaali- ja terveydenhoitoalalla. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään tai paremminkin päästään entistä useammin juuri mielenterveysongelmien takia. 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yha-useampi-hakee-elakkeelle-mielenterveyden-takia/9021396

Onko niin, että työntekijän stressinsietokyky on heikompi jo alkumetreillä vai vaikuttaako työssä jaksamiseen työnkuva ja se, kuinka työ on mitoitettu sekä tämän lisäksi joillain aloilla työvoimapula? Sanoisin, että aivan varmasti näillä kaikilla on merkitystä. 

Stressinsietokyky on jokaisella yksilöllinen. Voiko sitä parantaa joillain keinoilla?

Päätin ottaa asiasta selvää.

Puhutaan eustressistä ja distressistä. Eustressi virittää ja energisoi ja distressi kuormittaa. 

https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/mielenterveys-ja-arjen-taidot/vahvista-eustressia-vahenna-distressia/

Myönteinen stressi on jopa lähellä flow tilaa. 

Kuinka sitten pitää yllä eustressiä ja vähentää distressiä? Hyvä itsetuntemus on tärkeää, että tunnistaa, milloin työ ei enää tuotakaan iloa ja innostusta.

Tässä tulee avainasemaan se, kuinka työ on organisoitu työpaikalla. Työssä tulisi olla vähintään yksi riittävän pituinen tauko. Tunnettua on, että sosiaali- ja terveydenhoitoaloilla tauoista joudutaan tinkimään oman hyvinvoinnin kustannuksella. Voisiko siis työn organisoida niin, että siihen sisällytetäänkin PAKOLLINEN tauko. Ja tämä tauko olisi vähintään sen 20 minuuttia päivässä, mieluiten puoli tuntia. 

Puhutaan lakisääteisestä tauosta ja mielestäni se on monessa suhteessa sanahelinää nykyajan työvaatimuksissa. Jos tauot alkavat olla pelkkiä vessataukoja, tai pahimmassa tapauksessa niitäkin pitää miettiä, pääseekö sinne vessaan, on jotain pahasti pielessä.

Todellinen ongelma on vakituisen henkilökunnan puute monissa työpaikoissa. Pidempiaikainen sijainen saattaa olla se kaikista kokenein työntekijä muiden sijaisten joukossa, jonka nyt pitää ottaa vastuuta koko osastosta tai päiväkotiryhmästä sekä neuvoa muille sijaisille kyseisen paikan työnkuva. Ei ihme, että moni uupuu. 

Toinen asia ovat työpaikan ihmissuhteet ja siinä ikävimpänä ilmiönä työpaikkakiusaaminen. Työpaikkakiusaamiseen tulee puuttua heti, jos vain suinkin mahdollista. Avainasemassa on tällöin esihenkilö, tai jos esihenkilö on tämä kiusaaja, niin esihenkilön esihenkilö. Työnohjausta ei turhaan painoteta liikaa. Ja olisikin ihanne, että sitä voisi saada jo ennen kuin tilanteet kärjistyvät ikävällä tavalla.

Stressi voi myös tarttua ihmisestä toiseen, kun eläydytään toisen tunnetiloihin. 

On tärkeää oppia pitämään kiinni omista rajoistaan. Tämän lisäksi nuo jo mainitsemani tauot ovat ensisijaisen tärkeitä. On voimaannuttavaa kokea työnsä ja tekemisensä merkityksellisenä.

Henkilökunnan työssäjaksamisessa avainasemassa on esihenkilö, mutta samalla myös työntekijä itse. On selvää, että moniin asioihin työntekijä ei pysty vaikuttamaan ja näin ollen olisikin tärkeää, että esihenkilö ja työntekijät käyvät avoimesti läpi oman työpaikkansa kuormittavat tekijät ja pyrkivät niihin vaikuttamaan.

Myönteinen palaute on yksi, käsittääkseni edelleen liian harvoin suomalaisessa työkulttuurissa käytetty keino pitää yllä työntekijöiden motivaatiota ja näin ollen samalla työssäjaksamista.

Erilaisia innovaatioita työntekijöiden työssä jaksamiseen jään odottamaan. Enkä nyt puhu teknologiasta ja robotiikasta, vaikka niillä onkin oma tärkeä painoarvonsa.

Valtakunnallinen mielenterveysviikko

Valtakunnallinen mielenterveysviikko alkaa huomenna. Teemaviikko on käynnistynyt tänään kynttilätapahtumilla itsemurhan tehneitä muistaen.

Mitä minä voin tehdä tänään jonkun toisen hyväksi? Jokaisella on kyky auttaa. Soitto läheiselle, hymy, käynti jonkun luona... vain mielikuvitus on rajana, mitä kaikkea hyvää voi tehdä. SILLÄ juuri se minun kohtaaminen voi oikeasti joku kerta pelastaa toisen elämän. Itse sain tästä tänään kokemuksen, joka pitää kyllä nöyränä. Mutta toki samalla iloitsen, että pystyin olemaan avuksi.

Rohkaisen jokaista osallistumaan tähän mielenterveysviikkoon!

Laitan tähän linkin Mielenterveyden keskusliiton sivuille. Siellä kerrotaan tästä viikosta ja sieltä löytyy myös kampanjamateriaalia:

https://www.mtkl.fi/toimintamme/tapahtumat-kurssit-koulutukset/mielenterveysviikko/

 

"Jokainen kohtaamasi ihminen käy läpi taistelua, josta sinä et tiedä mitään. Ole ystävällinen. Aina." - Robin Williams

Suositteluja ja minusta sanottua kuntavaaliehdokkaana

 

Kuntavaalit 2025

 MINUSTA

Olen 55-vuotias lähihoitaja ja yo-merkonomi. Asun aviomieheni kanssa Helsingissä Kuninkaantammessa.

Kevään 2025 kuntavaaleissa olen KD:n ehdokkaana. Aiemmin olen ollut ehdokkaana 2021 KD:n listalla ja 2017 sitoutumattomana kuntavaaleissa.

Luonteeltani olen rauhallinen ja päättäväinen. Muiden auttaminen on lähellä sydäntäni.

Harrastuksiini kuuluu musiikki. Lisäksi keräilen paperinukkeja. Pari vuotta sitten minulla oli pienimuotoinen paperinukkenäyttely Lapinlahden Lähteen kahvilassa. Liikuntamuodoista mieluisimpia ovat itselleni kävely ja uinti.

POLIITTISET TEEMANI

• Lasten- ja nuorten hyvinvointi

• Työntekijöiden jaksaminen

• Yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäiseminen 

• Mielenterveyden tukeminen

Panostaminen varhaiskasvatukseen on tehokas keino köyhyyden ja syrjäytymisen torjumisessa. 

Lasten keskinäisten vuorovaikutustaitojen ja tunnetaitojen harjoittelu on tärkeä osa varhaiskasvatusta.

Ryhmäkoot eivät saa kasvaa päivähoidossa ja peruskoulussa.

Hyvä asuntopolitiikka ehkäisee syrjäytymistä.

ENNAKKOÄÄNESTYS 2.4. - 8.4.2025
VAALIPÄIVÄ 13.4.2025

Rakkaus on välittämistä

Tarvitsemme Suomeen toisistamme välittämisen ilmapiirin. Välittämisen tulee alkaa jo ihan sieltä pienestä vauvaiästä lähtien. Olemmeko me täällä Suomessa lapsiystävällisiä? Kun näen pienen lapsen äitinsä kanssa julkisessa liikenteessä ja lapsi on joko puhelias, jostain syystä itkuinen tai äidit tuovat lapsiaan vaunuissa jo muutenkin täysinäiseen bussiin tai metroon, tämä on omiaan aiheuttamaan osassa meistä negatiivisia tuntemuksia. 

Äidin tai muun ensisijaisen kasvattajan oma suhde lapseensa ja samalla kiintymyssuhde vaikuttavat pitkälle lapsen tulevaisuuteen, aina aikuisuuteen saakka. Jos kiintymyssuhde ei ole päässyt syntymään turvallisesti, tätä saatetaan joutua käsittelemään myöhemmin terapiassa. 

Äidit ja isät tarvitsevat kaiken tuen, mitä yhteiskunnalla on annettavanaan. Suomessa voi sanoa, on edelleen hyvä neuvolajärjestelmä, joka on samalla vapaaehtoinen ja maksuton. Äitiys- ja perheneuvolassa pyritään havaitsemaan jo varhain, jos lapsella tai perheellä on erityisen tuen tarpeita.

https://www.lastensuojelu.info/tukea-arkeen/neuvola/

Mihin sitten katoaa Suomessa lapsiystävällisyys? Onneksemme ei kuitenkaan kaikilta osin. Liittyykö siihen tämä pohjoinen sijaintimme ja pitkä pimeä syksy ja talvi, joka ainakin osassa meistä saa aikaan mielialan laskua, jopa masentuneisuutta. Sanoisin kuitenkin, että pienestä saakka kylvetty rakkaus lapseen, on parasta, mitä vanhempi ja kasvattajat voivat lapselle antaa. Se, kuinka pystymme tuota rakkautta antamaan, juontaa juurensa tietenkin kunkin meistä omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Silti on lohdullista, että vaikka kuinka karuista olosuhteista olisi lähtöisin, koskaan ei ole liian myöhäistä oppia rakastamaan. Siihen tarvitsemme toinen toisiamme. 

Jokainen ikäkausi elämämme kaaren aikana vauvasta aina sinne vanhuuteen saakka, vaatii sitä, että saamme kokea tukea, välittämistä ja ennen kaikkea rakkautta. Erityisesti tämä korostuu elämän alku- ja loppupäissä, kun ihminen on hauraimmillaan. 

Voi kun voisimme tuoda enemmän esille sitä, että välitämme toinen toisistamme. Rakkaus ihmisiin on lääke, joka voi parantaa vihasta ja katkeruudesta ja tämä taas voi estää suoranaisilta tragedioilta ja väkivallan teoilta. Eihän se mikään automaatio ole, mutta kuitenkin minun mielestäni ihmisyyden korkein mittari.

Hyvän saattohoidon puolesta

Elämme aikakautta, jolloin suuret ikäluokat vanhenevat ja kuolema tulee vääjäämättä jossain vaiheessa jokaisen eteen. Jokainen meistä toivoo itselleen ja läheisilleen hyvää kuolemaa. Huolenaiheena aivan varmasti monella on, kuinka meillä riittää hoitohenkilökunta toteuttamaan tätä hyvää saattohoitoa.

Sain olla saattohoitamassa viikko sitten poismennyttä äitiäni koko hänen saattohoitonsa ajan, joka kesti viikon ja viisi päivää. Se on jo todella pitkä aika olla syömättä ja juomatta. Miksi kuitenkin voin puhua kohtuullisen hyvästä saattohoidosta äitini kohdalla? Ensinnäkin äitini sai olla samassa hoivakodissa useamman vuoden ajan. Lisäksi veljeni asuu samassa kaupungissa ja kävi todella usein äitiäni katsomassa. Saattohoidon aikana äitini sai hyvän kipulääkityksen, pääasiassa morfiinia sekä ihan loppupäivinä lääkepumpun sedaatioineen. Äidin sedaatiohoidosta ja lääkepumpun ohjeistuksesta vastasi kotisairaalan palliatiivinen puoli. Myös me omaiset saimme painaa äidille lisälääkettä pumpusta aina tarvittaessa. Pumppu oli ohjeistettu niin, että jopa 15 minuutin välein sai antaa lisälääkitystä.

Äidillä oli kiputiloja sekä hän sai joitain kouristuskohtauksia. Näitä kipulääkitys ei valitettavasti voinut täysin poistaa ja niitä olikin oman äidin kohdalla rankkaa seurata. Onneksi äidin kiputilat, niin kuin me niitä tulkitsimme, eivät olleet jatkuvia.

Vaikka äidin saattohoito oli paikoin rankka, en antaisi sitä mistään hinnasta pois. Sen verran rakas oma äiti oli ja on edelleen sydämissämme.

Onneksi siis Suomessa saa hyvää tai ainakin kohtuullisen hyvää saattohoitoa. En tiedä, kuinka saattohoito on järjestetty muualla Suomessa ja tämä olisikin hyvä kartoittaa, jos sitä ei jo ole tehty. Liian moni kuoleva ja varsinkin kuoleva vanhus joutuu yksin käymään läpi saattohoitovaiheen. Toki hoitajat ovat paikalla, mutta eiväthän he ole joka hetki näkemässä, minkälaista kuolinkamppailua kukakin käy. Meidän äidillä oli diagnosoituna Alzheimerin tauti ja hän ei itse enää osannut kertoa, mihin kohtaan koski tai mitä hän tunsi. Tämänkin vuoksi koen, että oli tärkeää, että meitä omaisia pystyi olemaan paikalla äidin viimeisinä päivinä.

Hoivakodeissa olisi hienoa, jos siellä olisi erillinen huone omaisille yöpyä. Me yövyimme äidin huoneessa patjoilla lattialla ja hoitajat kävivät parhaimmillaan tunnin välein antamassa kipulääkettä äidille. Väkisinkin siinä uni katkeaa, jos ei sitten muuten ollut valvomassa äidin tilannetta. Niinpä viimeiset kolme yötä olimmekin mieheni kanssa hotellissa yötä, mikä oli todella hyvä ratkaisu. Saimme itse levätä ja nukkua ihan toisella tavalla.

Lisäksi oma huolenaiheeni on eutanasia, jota nykyään todella moni kannattaa ja jonka puolesta tehty kansalaisaloite meni läpi

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010271418.html

Onneksi kuitenkin Lääkäriliitto vastustaa jatkossakin eutanasian ja lääkäriavusteisen itsemurhan laillistamista ( Lääkärilehti 16.5.2024 ). Eutanasiassa liikutaan senverran kaltevalla pinnalla sen suhteen, missä tilanteessa sitä alettaisiin antaa. Mm Hollanti on tästä huolestuttava esimerkki, joka on myöntämässä eutanasian jo psyykkisesti sairaille

”Hollantilaisnainen saa eutanasian masennuksen takia” Ilta Sanomat 17.5.2024.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010432620.html

Mitä tulee vanhusten saattohoitoon ja ylipäätään saattohoitoon, täytyy todella toivoa, että hyvän saattohoidon kehittäminen yhdessä toimivan ja riittävän kipulääkityksen kanssa omaiset huomioonottaen olisi edelleen se linja, jolla Suomessa jatkossakin pysytään.

 

Rantasalmella 17.5.2024.

KD Helsingin Naispiiri

Mirja Kolehmainen

Lähihoitaja